Hae
Jannina Niskala

Huijarisyndrooma ja irtisanoutuminen

Kaksi vuotta sitten aloitin opiskelemaan liiketaloutta ja alusta asti olen tähdännyt opinnoissani digimarkkinointiin ja olen myös käynyt erilaisia projektiopintoja. Nyt homma on edennyt siihen vaiheeseen, että irtisanoin eilen itseni sairaanhoitajan toimesta ja olo on hieman hämmentynyt. Jaoin eilen instagramissa omia tämänhetkisiä tuntemuksiani siitä etten ole aivan varma minkälainen oma työidentiteetti on tällähetkellä. Elän just nyt oman työidentiteetin myllerryksessä ja muutoksen myrskynsilmässä. Kuka minä olen ja mitä minä teen ja kuinka juuri minut on valittu uuteen positioon 30 hakijan joukosta. Mitä kaikkea valehtelin haastatteluissa, jotta minut valittiin? Mitä minä muka osaan? Muutamat ystäväni vastasivat tähän, että kuulostaa huijarisyndroomalta. Mikä on huijarisyndrooma? Lähdin tutustumaan aiheeseen lisää ja tunnistin itseni monesta kohtaa. Uskon siihen, että tämä on vaihe joka kuuluu tähän alan vaihtoon juuri sairaanhoitajasta markkinointisuunnittelijaksi.

 

 

mikä on huijarisyndrooma?

Huijarisyndrooma on siis ajatusvääristymä siitä, ettei ihminen usko itseensä. Ihminen ei usko oikeasti osaavansa mitään vaan hän on onnistunut luomaan mielikuvan muille omasta osaamisestaan. Tätä siis tapahtuu vaikka työn tulokset ja työkavereiden puheet ilmaisisivat jotain muuta. Siinä ei siis huijata muita vaan ihmisen oma sisäinen käsitys poikkeaa todellisesta osaamisesta.

Kuuntelin tässä kirjoittaessa Psykopodiaa jakson huijarisyndroomasta ja jos aihe yhtään kiinnostaa tai koskettaa itseään niin tämä kannattaa kuunnella. TÄSTÄ pääset kuuntelemaan kyseisen jakson ja tutustumaan aiheeseen lisää.

 

huijarisyndrooma

Nämä vaatteet on asetettu naulaan nyt lopullisesti. Saa nähdä tulenko koskaan palaamaan alalle edes keikalle.

 

uusia aiheita terapiaan

En ollut aiemmin tästä kuullutkaan ennen, kuin muutamat ystäväni tästä vinkkasivat. Tai nyt kun sitä rupesin enemmän miettimään niin on aihe tainnut jossain vilahdella mutta se ei ole niin koskettanut minua. En ole siis joutunut miettimään tätä näin juuri omalla kohdalla ennen. Anestesiahoitajan työssä näkee työn tuloksen konkreettisesti kokoajan edessään ja potilailta tuppaa myös suora palaute tulemaan heti. Toki uran alussa olin epävarma ja ensimmäinen vuosi oli todella rankka kaiken uuden edessä. Sairaanhoitajan työ on paljon konkreettisempaa ja se ”huijaaminen” on vaikeaa. Säännöt ja käytännöt minkä mukaan pitää toimia on selkeät ja esimerkiksi markkinoinnin maailmassa asia on hiukan eri.

En koe tämän olevan mikään vaikea ajatus omassa päässäni. Tämän kuulunee vain tähän alanvaihdon myllerrykseen, kun samalla etsin omaa uutta työidentiteettiäni ja olen siirtymässä konkreettisesta ammatista enemmän abstraktimpaa suuntaan. Oma perfektionistinen luonne ja suorituskeskeisyyteni varmasti myös ruokkii tätä ajatusta paljon. Onneksi käyn terapiassa puhumassa jo viikoittain niin voin tätä aihetta käsitellä myös siellä ja päästä siirtymään uuteen työmaailmaan mahdollisimman sujuvasti. Voin myös itse vaikuttaa paljon omaan ajatteluuni ja asian tunnistaminen ja nimeäminen on jo hyvä ensimmäinen askel. Tämä huijariajatus on kuulemma todella yleistä ja ehkä yleisempää naisten keskuudessa mitä miehillä. Miksi luulette sen olevan näin? Yle Puheella on myös jakso aiheesta, jossa puhutaan siitä kuinka nuoret lahjakkaat naiset kärsivät tästä erityisen paljon. En ole siis näiden ajatusten kanssa yksin. Oletko sinäkin yksi meistä?

 

TÄSTÄ pääsen edelliseen postaukseeni, jossa kerroin saaneeni töitä uudelta alalta.

Sain töitä! – En palaa enää sairaanhoitajaksi

On jotenkin ollut vaikea ymmärtää, että todella sain töitä. Minulla oli kesällä todella hyvä flow työhakemuksen suhteen ja laitoin niitä moneen paikkaan. Ja tuntui, että sosiaalinen media oikein työnsi minulle toinen toistaan upeampia työpaikkailmoituksia. Ja minä hain niitä melkein jokaista. Loppu kesästä alkoi tulemaan takaisin viestejä: Olemme edenneet työnhaussa haastatteluvaiheeseen ja valitettavasti sinä et ole enää mukana.. blaa blaa.. Olin jo ajatellut etten enää jatka työnhakua vaan keskityn täysillä oppariin ja haen sitten loppusyksystä uudelleen. Kunnes sain elokuussa viestin, jossa pyydettiin haastatteluun.

 

sain töitä

Aloitan markkinointisuunnittelijana ensi kuussa. Unelmat käyvät sittenkin toteen!

 

Ensimmäinen haastattelu

Koska olin jo kerennyt ajatella ja kääntää ajatukseni niin etten nyt edes halua mennä vielä töihin, en hermoillut haastattelua yhtään. Ensimmäisessä haastattelussa kuitenkin huomasin viihtyväni heidän kanssaan ja juttelimme rennosti minusta ja firmasta johon olin hakenut. Haastattelu oli aivan jotenkin erilainen missä olen koskaan ollut, puhuttiin minusta ja kuinka minä sopisin heidän joukkoonsa persoonana. Haastattalusta jäi siis hyvä fiilis ja jäin odottamaan viestiä jatkosta. Muutaman päivän kuluttua sain viestin, että he haluavat jatkaa kanssani toiselle kierrokselle. Sain ennakkotehtävän ja materiaalit, jotta voin valmistautua toiseen kierrokseen. Tehtävä oli hyvä. Juuri sellainen mitä tulisin muun ohessa tekemään jos he palkkaisivat minut ja juuri sellainen mitä tykkään tehdä. Fiilikset olivat katossa!

 

Toinen haastattelu

Toinen kierros oli juuri silloin kun olin siskoni luona Sveitsissä. Onneksi tänä päivänä monet asiat hoidetaan etänä ja niin tämäkin haastattelu onnistui vaikka olin matkalla. He olivat tyytyväisiä tehtävään ja jatkoimme puhumista tulevista mahdollisista työtehtävistä ja muusta työhön liittyvästä. Hakuprosessin aikana osalistuin muutamaankin heidän järjestämäänsä webinaariin ihan mielenkiinnosta. Halusin nähdä miten he toimivat ja miten kaikki sujuu. Plus aiheet olivat erittäin mielenkiintoisia ja opin niistä paljon. Haastattelu päättyi ja jäin odottamaan tulosta. Odotusta olikin sitten reilut kaksi viikkoa. Siis niin hermoja raastavaa odottamista. Näihin aikoihin kerroinkin instagramin storyissa, etten todellakaan ole mikään kärsivällinen ihminen ja en millään jaksa odottaa enää. Ja he pistivät todella odottamaan ihan loppuun asti. Syyskuun lopussa sain viestiä, että olen kärjessä ja he haluavat jatkaa keskustelua kanssani. Olin aivan kysymysmerkkinä tässä vaiheessa!! Kerrottakoon, että hoitoalalla ei siis todellakaan ole mitään monia kierroksia tai muuta mystistä. Sovittiin seuraavalle viikolle teams puhelu ja minun oli pakko vielä tiedustella, että kuinka monen kanssaan he jatkaisivat vielä keskustelemista. Vastaus oli että vain minun! Jes!! vatsassa muljahti ja teki mieli juhlia mutta en ihan vielä uskaltanut.

Seuraavalla viikolla siis keskusteltiin siitä, että haluanko vielä sinne töihin, palkasta ja muusta työhön liittyvästä. Mutta juu minä olin saanut paikan! vakituinen työpaikka ennen kuin olen edes valmistunut ja paremmalla palkalla mitä sairaanhoitajana tienasin 10v kokemuksella. Tällä viikolla allekirjoitin työsopimuksen ja pistettiin minulle työkone ja puhelin tilaukseen. Ensi viikolla menen Helsinkiin lounaalle heidän kanssaan ja tapaamme vihdoin ihan livenä.

 

Instagramissa on pieni pipoarvonta. Kannattaa käydä osallistumassa!

 

sain töitä mutta uskaltaako tätä juhlia?

Silti tätä on jotenkin vaikea juhlia ja hihkua. Miksi? Tuntuu siltä, että jos juhlin liikaa ja innostun niin joku tulee ja vie tämän minulta pois vaikka eihän sellaista tule tapahtumaan. Samalla mietin kaikkia niitä otsikoita missä puhutaan hoitajapulasta ja koronakriisistä. Samalla toivon, että tämä huomataan. Ei pelkästään minun lähteminen vaan hoitajien väheneminen alalta. Haluan hoitajille kaikkea parasta ja korkeampia palkkoja ja parempia työoloja. Toivon, että tarpeeksi moni äänestää jaloillaan, jotta joku jossain herää vihdoin tähän todellisuuteen! Toivon todella!

Seuraathan minua jo Instgramissa!

Lue myös edellinen kirjoitukseni, kuinka opintojen loppusuoralla uuvuttaa.