Hae
Jannina Niskala

Sain töitä! – En palaa enää sairaanhoitajaksi

On jotenkin ollut vaikea ymmärtää, että todella sain töitä. Minulla oli kesällä todella hyvä flow työhakemuksen suhteen ja laitoin niitä moneen paikkaan. Ja tuntui, että sosiaalinen media oikein työnsi minulle toinen toistaan upeampia työpaikkailmoituksia. Ja minä hain niitä melkein jokaista. Loppu kesästä alkoi tulemaan takaisin viestejä: Olemme edenneet työnhaussa haastatteluvaiheeseen ja valitettavasti sinä et ole enää mukana.. blaa blaa.. Olin jo ajatellut etten enää jatka työnhakua vaan keskityn täysillä oppariin ja haen sitten loppusyksystä uudelleen. Kunnes sain elokuussa viestin, jossa pyydettiin haastatteluun.

 

sain töitä

Aloitan markkinointisuunnittelijana ensi kuussa. Unelmat käyvät sittenkin toteen!

 

Ensimmäinen haastattelu

Koska olin jo kerennyt ajatella ja kääntää ajatukseni niin etten nyt edes halua mennä vielä töihin, en hermoillut haastattelua yhtään. Ensimmäisessä haastattelussa kuitenkin huomasin viihtyväni heidän kanssaan ja juttelimme rennosti minusta ja firmasta johon olin hakenut. Haastattelu oli aivan jotenkin erilainen missä olen koskaan ollut, puhuttiin minusta ja kuinka minä sopisin heidän joukkoonsa persoonana. Haastattalusta jäi siis hyvä fiilis ja jäin odottamaan viestiä jatkosta. Muutaman päivän kuluttua sain viestin, että he haluavat jatkaa kanssani toiselle kierrokselle. Sain ennakkotehtävän ja materiaalit, jotta voin valmistautua toiseen kierrokseen. Tehtävä oli hyvä. Juuri sellainen mitä tulisin muun ohessa tekemään jos he palkkaisivat minut ja juuri sellainen mitä tykkään tehdä. Fiilikset olivat katossa!

 

Toinen haastattelu

Toinen kierros oli juuri silloin kun olin siskoni luona Sveitsissä. Onneksi tänä päivänä monet asiat hoidetaan etänä ja niin tämäkin haastattelu onnistui vaikka olin matkalla. He olivat tyytyväisiä tehtävään ja jatkoimme puhumista tulevista mahdollisista työtehtävistä ja muusta työhön liittyvästä. Hakuprosessin aikana osalistuin muutamaankin heidän järjestämäänsä webinaariin ihan mielenkiinnosta. Halusin nähdä miten he toimivat ja miten kaikki sujuu. Plus aiheet olivat erittäin mielenkiintoisia ja opin niistä paljon. Haastattelu päättyi ja jäin odottamaan tulosta. Odotusta olikin sitten reilut kaksi viikkoa. Siis niin hermoja raastavaa odottamista. Näihin aikoihin kerroinkin instagramin storyissa, etten todellakaan ole mikään kärsivällinen ihminen ja en millään jaksa odottaa enää. Ja he pistivät todella odottamaan ihan loppuun asti. Syyskuun lopussa sain viestiä, että olen kärjessä ja he haluavat jatkaa keskustelua kanssani. Olin aivan kysymysmerkkinä tässä vaiheessa!! Kerrottakoon, että hoitoalalla ei siis todellakaan ole mitään monia kierroksia tai muuta mystistä. Sovittiin seuraavalle viikolle teams puhelu ja minun oli pakko vielä tiedustella, että kuinka monen kanssaan he jatkaisivat vielä keskustelemista. Vastaus oli että vain minun! Jes!! vatsassa muljahti ja teki mieli juhlia mutta en ihan vielä uskaltanut.

Seuraavalla viikolla siis keskusteltiin siitä, että haluanko vielä sinne töihin, palkasta ja muusta työhön liittyvästä. Mutta juu minä olin saanut paikan! vakituinen työpaikka ennen kuin olen edes valmistunut ja paremmalla palkalla mitä sairaanhoitajana tienasin 10v kokemuksella. Tällä viikolla allekirjoitin työsopimuksen ja pistettiin minulle työkone ja puhelin tilaukseen. Ensi viikolla menen Helsinkiin lounaalle heidän kanssaan ja tapaamme vihdoin ihan livenä.

 

Instagramissa on pieni pipoarvonta. Kannattaa käydä osallistumassa!

 

sain töitä mutta uskaltaako tätä juhlia?

Silti tätä on jotenkin vaikea juhlia ja hihkua. Miksi? Tuntuu siltä, että jos juhlin liikaa ja innostun niin joku tulee ja vie tämän minulta pois vaikka eihän sellaista tule tapahtumaan. Samalla mietin kaikkia niitä otsikoita missä puhutaan hoitajapulasta ja koronakriisistä. Samalla toivon, että tämä huomataan. Ei pelkästään minun lähteminen vaan hoitajien väheneminen alalta. Haluan hoitajille kaikkea parasta ja korkeampia palkkoja ja parempia työoloja. Toivon, että tarpeeksi moni äänestää jaloillaan, jotta joku jossain herää vihdoin tähän todellisuuteen! Toivon todella!

Seuraathan minua jo Instgramissa!

Lue myös edellinen kirjoitukseni, kuinka opintojen loppusuoralla uuvuttaa.

6 kommenttia

  1. Sussu kirjoitti:

    Hei. Kirjoituksesi oli kuin suoraan minun tarinastani! Olen myös juuri siirtymässä uusien tuulien vietäväksi! Tsemppiä meille uusien ja mielenkiintoisten haasteiden edessä!

    • miniswithstyle kirjoitti:

      Eikä! Aivan mahtavaa. Tsemppiä todellakin meille ja paljon uusia ihania haasteita ?

  2. Camilla kirjoitti:

    Ongelma on juuri siinä, ettei hoitajat saa lähellekään tarpeeksi palkkaa, ottaen huomioon vastuun ja työn vakavuuden, sekä haastavuuden. Jos siitä maksettaisiin tarpeeksi, ei olisi sitä pulaa. Eikä täten hoitajien jaksamista ja vuoroja venytettäisi äärimmilleen, koska se ei olisi välttämätöntä. Todella surullista, sillä nyt säästetään väärästä päästä.

    • miniswithstyle kirjoitti:

      Juurikin näin. Jos palkka olisi tarpeeksi suuri tai edes pikkasen suurempi niin alalta pakeneminen ei olisi näin vilkasta.

  3. Minttu kirjoitti:

    Saako kysyä paljon saat palkkaa uudessa työssä? Kiinnostaa alanvaihto myös?

    • miniswithstyle kirjoitti:

      No sanotaanko niin, että sairaanhoitajan peruspalkasta seuraavalle tuhatluvulle ja pikkasen yli mennään heti koeajan jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.