Hae
Jannina Niskala

Välipäivät ja uusi vuosi YKSIN kotona!

Nautitko yksinolosta tai oletko saanut olla yksin kotona pidempää jaksoa lasten tulon jälkeen? Minulle näitä taivaallisia hetkiä on siunaantunut muutamia, ainakin kolme viikon mittaista pätkää mitä olen viettänyt kotona. Ja erityisesti juuri nämä kotona vietetyt hetket ovat olleet ihania. Ja ei, se ei tarkoita etten rakastaisi lapsiani tai perhettäni vaikka tykkään olla yksin. Saan ladattua omia henkisiä ja fyysisiä akkujani, koska mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän kaipaan omaa rauhaa.

miksi olen yksin?

No siksi, koska minulla on töitä ja muut lomalaiset halusivat lähteä mummin luokse Rovaniemelle viettämään välipäiviä ja uutta vuotta. Sinne mennessä kun tarvitsee sitä lomaa kuitenkin aina hiukan enemmän niin nyt oli hyvä sauma mennä sinne. Joulut ollaan sovittu niin, että ollaan jokatoinen joulu etelässä mun perheen luona ja jokatoinen joulu pohjoisessa. Tänä jouluna oli etelän vuoro, mikä osui ihan täydellisesti, koska minulla ei tosiaan sitä lomaa tässä ole yhtään. Viime jouluna olin opintovapaalla niin reissattiin pidempään pohjoisessa, koska siihen oli mahdollisuus.

Hirveä ikävä on lapsia mutta soitellaan joka päivä videopuheluita ja saan vähintäänkin kerran tunnissa jonkin kuvan tytöistä!

 

yksin

Kuva: Pirskesuunnittelu/Salla Juurakko

miten ajan saa kulumaan?

Itseasiassa tuntuu, että aika vaan lentää eteenpäin. Työpäivät vaan suhahtavat ohi ja illat olen puuhaillut kaikkea omaa kivaa. Maanantaina aloitin siivoamisella ja myös lasten vanhoja vaatteita kirppiksellä, raivasin lasten huoneesta rikkinäisiä leluja ja muita roskia pois ja siivoilin keittiön kaappeja. Siihen loppui kyllä se siivousinto ja imuri on edelleen levällään keittiössä. Tiistaina katselin vain televisiota ja relasin sohvalla, aika ihanaa. Eilen jo hieman huolestuin, että kerkeänkö lukemaan kaikki kirjat mitä olin tälle ajalle varannut ja aloin lukemaan sisältömarkkinoinnista kertovaa kirjaa. Olen myös ollut reissussa omalla tavallani, eli olen nukkunut vieras/työhuoneessa. Meillä oli alkuviikosta petari ja petivaatteet pakkasessa raikastumassa ja sen takia majoituin toiseen huoneeseen, enkä sitten ole jaksanut laittaa lakanoita meidän omaan sänkyyn. Ja tämä sitten kostautui viime yönä! Olin siis nukkunut toisella tyynyllä ja viime yönä mun muutenkin haastava niska-hartiaseutu meni halvaannuttavaan jumiin. Heräsin kolmelta yöllä niin viiltävään kipuun, että luulin vähintäänkin vasemman käden tippuvan irti. Eikä meillä ollut kaappissa muuta kipulääkettä, kuin yksi 500mg panadoli. Nappasin sen ja pari relaksanttia ja toivoin parasta. Aamupäivällä pääsin hakemaan onneksi buranaa apteekista ja se on auttanut. Ei pitäisi mennä vaihtelemaan tyynyjä tai sänkyjäkään eli ensi yönä muutan kyllä takaisin omaan sänkyyn.

 

yksin

Luen ja nautin koiran kanssa ulkoilusta!

 

käty, uusi vuosi ja hirveet bileet!

No ei todellakaan! Varasin ekstempore huomiselle kampaajan ja käyn hiukan leikkaamassa hiuksia takaisin malliinsa. Ja ajattelin nauttia tästä olemisesta koiran kanssa ja katselen raketteja ikkunasta jos näkyy. En oikeastaan pidä raketeista juurikaan ja niihin rahojen laittaminen on ihan hullu idea. Sama kun heittäisi seteleitä takkaan. Ammattilaisten järjestämät näytökset ovat asia erikseen ja olen monena vuotena ollut katsomassa ilotulituksen SM kisojakin. Valoshow yhdistettynä musiikkiin ja tarinaan on taidetta mutta tavallisen kuluttajapulliaisen ilmaan singauttamat roomalaiset kynttilät eivät ole.

Parasta tässä on ollut se, että lapset ovat nauttineet todella paljon pohjoisen reissusta ja he ovat päässeet matkustamaan sinne lentokoneella. Ja hyvä, että tämä ensimmäinen reissu on ollut iskän kanssa, koska seuraava saattaa olla ihan kahdestaan. Finnairilla saa 5-11 vuotias matkustaa ilman vanhempaa ja silloin lapsi saatetaan portille, koneessa lentoemäntä vahtii silmä kovana ja sitten määränpäässä saatetaan hakijalle. Kuinka näppärää! Toimii loistavana pelastuksena, koululaisten pitkillä lomilla.

Lue myös edellinen kirjoitukseni, kuinka vihdoin tuhlarista on kasvamassa vastuullinen aikuinen!

Kohti järkevämpää rahankäyttöä ja säästämistä!

Kuka teistä osaa olla järkevä rahan käyttäjä? Oletko saanut siihen opastusta jo lapsuudessa kotoa? Itse en saanut juurikaan mitään rahaan liittyvää opastusta lapsuuden kodissani. Me elettiin melkolailla kädestä suuhun kaikenlaisten tukien avulla. Ja silloin kun rahaa jostain syystä tuli enemmän ne käytettiin hyvin nopeasti, joskus järkevästi ja joskus vähemmän järkevästi. Koskaan en muista, että äiti olisi mitään laittanut säästöön. Siihen ei kuulemma ollut varaa. Mun täti aina yritti takoa järkeä mun äidin päähän ja minäkin muistan monesti toistetun lauseen: laita säästöön rahaa, ihan vaikka vitonen kerrallaan. Miksi en kuunnellut tarkemmin silloin. Minä olen vasta viime vuosina mennyt kohti järkevämpää rahankäyttöä.

 

Minäkö säästäjä?

Olen aina ollut melko höveli rahan kanssa eikä sitä ole juurikaan jäänyt esimerkiksi säästöön. Olen toisinaan kyllä säästänyt rahaa, jotain tiettyä kohdetta varten mutta mitään pitkäjänteistä säästämistä ei minun historiassani ole tapahtunut. Olen myös ostanut velaksi paljon kaikkea ja nyt vasta kohta voin sanoa olevani niistä vapaa. Olen tehnyt periaatepäätöksen ettei mikään vaate tai tavara ole Klarnan tai muun vastaavan arvoinen. Puhelimen tai jonkin muun isomman ostoksen voin edelleen voin ostaa osamaksulla mutta niidenkin kanssa pitää olla tarkkana. Mutta niinkuin sanoin kaikesta voi oppia ja kääntää sen paremmaksi.

Muutama vuosi sitten aloin säästämään rahastoon ihan vaan jotain varten, ehkä eläkepäiviä. Näille pitäisi varmasti olla aina joku selkeä kohde ja muutamakin eri paikka. Koska olen myös lahjakkaasti tyhjentänyt säästöjä, jos jokin (todella tärkeä) tarve ilmenee. Mitä enemmän olen perehtynyt kirjallisuuteen, sitä epätoivoisemmaksi tulen. Näiden kaikkien opusten mukaan kaikki fiksut ihmiset söästävät ihan järjettömiä summia eri kohteisiin. Onko se totta? Yksi eläkkeelle (pitkäjänteinen), toinen johonkin vähän lyhyemmällä tähtäimellä, kolmas vaan johonkin hupiin. Plus jonkinlaista puskuria pitäisi olla myös kerrytettynä, ettei sijoitussäästöihin tarvitsisi koskea heti ensimmäisenä. Ja tuntuu, että kaikkien lapsilisät menevät suoraan lapsille säästöön. Meillä ne ovat menneet kyllä ihan elämiseen kaikki nämä vuodet.

 

kohti järkevämpää rahankäyttöä

Kuva: pexel

 

Kohti järkevämpää rahankäyttöä

No siis sanoinkin tuossa, että olen aloittanut rahastosäästämisen.  Ja vaikka tuossa opiskeluiden aikana jouduinkin niihin kajoamaan, jatkoin silti pienellä summalla ja nyt nostin summaa isommaksi. Joka kuukausi tililtä menee, edelleenkin monen mittapuulla, pieni summa säästöön rahastoon. Säästän rahaa nyt tällähetkellä kahteen paikkaan: OP maltilliseen rahastoon ja nordnetin kautta indeksirahastoihin. Olen koittanut profiloida näitä nyt tarkemmin ja korvamerkitsin OP rahaston eläkesäästämiseksi ja nordet on sitten jotain muuta, jotain lyhyempikatseista. Plus haluan myös kerryttää itselleni puskuria, jolla voidaan maksaa jotain yllättävämpiä menoja. Tätä minulla ei ole koskaan ollut eikä se tule varmastikkaan olemaan mikään kolmen kuukauden pakolliset menot, mitä ilmeisesti suositellaan. En ole koskaan joutunut pelkäämään työttömyyttä, koska olen ollut sairaanhoitaja. Ja edelleen se toimii minulla backup planina, jos jään työttömäksi tulevaisuudessa. Toinen asia mikä vaatinee tarkastelua, säästämisen lisäksi, on menot. Mihin ne kaikki rahat menee?

 

Kohti järkevämpää rahankäyttöä

 

 

mokat ja menot (tämä on pelottavin osuus)

En tule tässä nyt listamaan kaikkia syntejäni menojen suhteen mutta raotan asiaa hieman. Olen aikoinani tehnyt moniakin tyhmiä ratkaisuja rahan suhteen. Mutta se ei ole se pointti vaan se, että jokaisesta olen oppinut ja osaan välttää niitä jatkossa. Näitä ovat mm. useampi luottokortti, minulla niitä on ollut jopa kolme kappaletta ja kaikki tapissa. Kahdesta on selvitty ja yksi on enää käytössä. Olin yrittäjänä tuossa muutama vuosi takaperin ja siitä jäi käteen vain muutama iso lasku ja repullinen oppia. Minun neuvoni on, että älä lähde yrittäjäksi ilman minkäänlaista hajua kaupallisesta alasta tai yrittäjyydestä. Ja vain hyvin harva tienaa suomessa käsitöilllä niin, että elää mukavasti. Suunnittele kaikki hyvin ja laske kaikki tarkkaan. Itsehän en suunnitellut vaan ajauduin käsityöhommiin ja en juurikaan laskenut ja no siitä ne muutamat lasku jäivätkin sitten. Ne on hoidettu kyllä eikä yritykseni mennyt konkurssiin, vaikka niin joku ehkä luuli. Lopetin Eloisen kannattamattomana ja halusin lähteä opiskelemaan.

Mokiin lukeutuu myös kaikki klarnaostelut sun muut. Siellä on vielä iiiiihan pieni siivu mitä maksan pois mutta se onkin ensi vuonna jo historiaa sekin. Osarilla ja luotolla ostaminen on helppoa ja ei ne kuukausierät ole mitään hirveän suuria. Mutta sitten kun niitä kertyy muutamia ja sitten muutamia lisää, niin soppa on valmis. Tämän sopan olen käynyt läpi ja kohta se on ohi. Eli ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Ei ole mukava saada palkkaa, jos osa siitä menee heti joidenkin osarien maksuun. Ne rahat on ikäänkuin jo käytetty etukäteen. Tämän kertominen on aavistuksen nöyryyttävää ja noloa mutta tiedän etten ole ainoa, joka painii asian kanssa. Eläminen yli varojen on tehty niin helpoksi ja monilla se voi käydä ihan huomaamatta. Onneksi minulla ei ole ollut luottotiedot koskaan vaarassa. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä ottaa opiksi ja korjata tilannetta.

Onneksi minulla on mies, joka on järkevä ja tietyllä tavalla pihi. Hän on opettanut minulle paljon ja luojan kiitos hän ei lähde kaikkiin mun hömpötyksiin mukaan.

nykytilanne

Tämänhetkinen tilanne on siis hyvä. Ihan kuivilla en ole vielä mutta sekin saavutetaan pian. Tiedän etten koskaan tule olemaan ns. velaton koska aina on asuntolainaa, autolainaa ja ehkä remonttilainaa. Opintolainaakin on mutta näistä en ota stressiä, ne on elämää ja eläminen maksaa. Kaikki korkeakorkoiset luotot on perseestä ja niistä kertyy nopeasti iso kuukausierä maksettavaksi. Säästäminen on aloitettu ja sijoittamista opiskelen. Lapsille avattiin juuri omat rahastot, johon sitten laitetaan pienet summat kuukausittain, jolloin se ei tunnu meidän kuukausibudjetissa kovalta ja raha kasvaa siellä rauhassa mm. korkoa korolle ilmiön ansiosta.  Haaveilen asuntosijoittamisesta tai jopa ehkä jonkin kohteen flippaamisesta, mutta se ei ole ihan vielä ajankohtaista. Tässä vaiheessa kuulen jos sen syvän huokauksen, jonka minun mieheni päästää tätä lukiessaan. 🙂

Ensi vuodelle en siis ota muita tavotteita, kuin oppia menemään kohti järkevämpää rahankäyttöä. Karsin menoja ja laitan niistä vapautuvat rajat säästöön rahastoihin. Mietin ostoksieni tarpeellisuutta muutamankin kerran ja koitan ostaa vain tarpeeseen. Maksan osarin pois ja kasvatan puskuria yllättäviä menoja varten. Tähän voisi listata loputtomasti kaikkea mutta pidetään asiat järkevinä ja tavoitteet kannattaa aina pilkkoa vähän pienemmiksi niin niitä on mahdollista saavuttaa. Näin pysyy myös motivaatio yllä. Instagramissa voi seurata minun kehittymistä myös.

Tervetuloa seuraamaan matkaani tuhlarista järkeväksi rahan käyttäjäksi ja sijoittajaksi.

Lue myös kuinka olen erilaisten vaiheiden vietävissä.