Hae
Jannina Niskala

Koiran kuolema katkaisi jänteen juoksemisesta

Olen kesän aikana treenannut ja juossut enemmän kuin olisin uskonut ilmoittautuessani puolimaratonille keväällä. Juoksemisesta on ollut jopa ehkä hiukan hämmentävän pitkäkestoista ja suunnitelmallista. Luulen että tähän on jääty todella koukkuun, mikä on siis hyvä asia. Viikko sitten kuitenkin tapahtui asioita, jonka takia menetin haluni urheilla ja syöminenkin kärsi pahasti. Jouduimme lopettamaan meidän rakastetun ihanan koiran, Mila the labradorinnoutaja lähti viikko sitten kirmaamaan sinne missä ei ole enää kipuja tai kärsimystä. Jos edessä ei olisi sovittua tapahtumaa, tavoitetta, en luultavasti jaksaisi lähteä lenkille vähään aikaan. Mutta koska tavoite on, olen raahautunut lenkille.

juoksemisesta

 

kesäkuun juoksut

Kesäkuussa tuli vetäistyä juoksulenkkari jalkaan 18 kertaa ja kilometrejä kertyi ruhtinaalliset 102,2km. Mikä on minulle aika WOW! Keskimäärin yhden harjoituksen kesto oli 46minuuttia eli en juossut hirveesti mitään pitkiä lenkkejä. Olen oppinut nauttimaan juoksemisesta uudelleen ja lenkille oli aina mukavaa lähteä. Juoksin enemmän matalan sykkeen lenkkejä, tai ainakin yritin. Syke on vaan niin hiton vaikeeta pitää alhaalla, jos haluaa siis juosta. Kävellessä se menee liian alas ja jos yhtään yrittää juosta syke nousee iloisesti liian ylös.

 

heinäkuun juoksut

Heinäkuussa lenkkarit kävivät jalassa 13 kertaa. Hiukan meidän reissu Legolandiin verotti juoksukertoja. Kilometrejä kertyi kuitenkin enemmän kuin kesäkuussa kivuten 108,2 kilometriin. Tämä kertoo siitä, että lenkit venyivät pidemmiksi mitä kesäkuussa. Keskimäärin ne olivat siinä vajaassa tunnissa mutta yhden pidemmän vetäsin loppukuusta. Tarkoitus oli juosta noin 16 km mutta en halunnut lopettaa vielä siihen vaan juoksin ensimmäisen ns. pitkiksen eli yli 20km. Silloin myös päätin sijoittaa muutaman roposen Salomonin juomareppuun. Lenkin loppuvaiheessa oli niin jano, että olin valmis nuolemaan vettä lammikoista.

juoksemisesta

elokuu alkoi hiukan heikommin

Vaikka olimme niinsanotusti valmistautuneet siihen ettei meidän koira elä ihan niin pitkään mitä labbikset yleensä, koiran kuolema oli lamauttavaa. Pari päivää meni itkiessä ja raivosiivotessa, halusin eroon kaikista koirankarvoista ja muista Milaa muistuttavista asioista. Juoksemista en juurikaan edes miettinyt muutamaan päivään. Jonkinlainen jänne oli ikäänkuin katkennut! Raahauduin kuitenkin sunnuntaina tunnin lönköttelylle vaikka ei olisi yhtään tehnyt mieli. Nyt viikon jälkeen alkaa jälleen sujumaan ja jänne on palautumassa. Hyvä sinänsä, koska puolimaraton on vain kahden viikon päästä.

Yllättäen mun Instagramin reels feed on täynnä juoksu ja pyöräilyvideoita. Koitin kuvata itsestäni yhtä hehkeetä ja näpsäkkää videota ja voi kuulkaa, ei tullut ihan sitä. Se näyttää juuri siltä miltä voisi kuvitella kun 75kg ruho koittaa juosta kevyen näköisesti. Kuvittelin keväällä, että paino varmasti laskee kesän aikana kun aloitin juoksemisen vakavammin. VÄÄRIN. Paino ei ole hievahtanutkaan, minnekkään. Ei sillä etten nyt suoranaisesti ole mitenkään epätyytyväinen omaan ulkonäkööni mutta koita nyt sinä juosta kovaa 10-15km painoliivin kanssa. No ehkä kesän jätskeillä on osuutta asiaan ja niitä olisi syytä vähentää. Ehkä jokupäivä muistutan enemmän juoksijaa ja askel on kevyempi kuin nyt.

Seuraathan juoksumatkaani jo Instagramissa

www.janninaniskala.fi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.